Minne peruskoulun jälkeen?

9.2.2015

Nuorten jatkokoulutukseen ja ammatinvalintaan liittyvät kysymykset ovat lähiaikoina ajankohtaisia monissa perheissä.  Oman alan valinta voi kuitenkin olla peruskoulun päättövaiheessa olevalle nuorelle haasteellinen tehtävä. 

Nuorella ei välttämättä ole mielikuvaa, mitä opiskelu ja työnteko tietyllä koulutus- ja ammattialalla merkitsevät. Mielikuva ammattialasta voi olla myös kapea, jolloin niin opinnot kuin niiden jälkeiset työmahdollisuudet nähdään rajatumpina kuin ne ovat todellisuudessa. Esimerkiksi datanomikoulutuksesta kiinnostunut nuori voi tykätä pelata tietokonepelejä tai media-assistentin koulutukseen mielivä haaveilla urasta musiikkibisneksen parissa.  Omat mielenkiinnonkohteet voivat olla opintojen kantava voima. Vaarana on kuitenkin, ettei peleistä kiinnostunut nuori jaksa kiinnostua ohjelmoinnista tai musiikkibisneksestä kiinnostunut matematiikan ja kielten opinnoista, jos näiden opintojen yhteys tuleviin työtehtäviin on jäänyt heille hämärämmäksi.

Yksi niin opiskelupaikkaa miettivää nuorta kuin hänen vanhempiaankin mietityttävä asia on myös se, onko alan töitä saatavissa valmistumisen jälkeen.  Epävarmuus alan työllisyydestä näkyykin paitsi alavalinnoissa, myös nuorten alttiutena keskeyttää koulutus ammattialoilla, joilla työllisyystilanne on heikko. Myös uutiset YT-neuvotteluista ja irtisanomisista vaikuttavat niin nuorten alanvalintaan kuin koulutuksessa pysymiseenkin.  1990-luvun pankkikriisin aikaan tämä näkyi merkonomiopintojen keskeyttämisinä. Parin viime vuoden aikana Nokian irtisanomiset ovat puolestaan syöneet datanomikoulutuksen kiinnostavuutta.

Alanvalintaa ei helpota se, että jatkokoulutukseen hakeutuminen voi merkitä samalla muuttoa pois kotoa. Mieleistä koulutusta välttämättä ole tarjolla kotikunnassa eikä välttämättä lähiseudullakaan.  Tähän vaikuttavat niin koulutusyksiköiden erikoistuminen kuin myös nuorisoikäluokan pieneneminen eri alueilla. Jos ikäluokan koko on vain muutamia kymmeniä nuoria, on vaikeaa ylläpitää monipuolista koulutustarjontaa paikkakunnalla. Edes seutukunnallisesti ei välttämättä löydy riittävästi nuoria tietyn alan ammatilliseen koulutukseen sen paremmin kuin lukioihinkaan.

Vaikka valinta on vaikea, se on silti tehtävä. Nuori tarvitsee kuitenkin valinnan tekemisessä aikuisen tukea ja ohjausta. Aikuinen voi toimia nuorelle mallina ja kertoa, mitä työ tietyllä alalla on ja millaisissa työtehtävissä tietyn alan koulutuksen saaneet voivat toimia. Perinteinen, vanhempien malliin pohjautuva ammatinvalinnan väylä oli vallitseva vielä 1950–1960-luvulla. Opettajien lapsista tuli usein opettajia, juristin lapsista juristeja ja maanviljelijän vanhimmalla pojalla ei ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin tilanpidon jatkaminen.

Vaikka ajat ovat muuttuneet, on vanhempien tai muun mallin jalanjäljille lähteminen edelleen yksi nuorten ammatinvalinnan pääväylistä. Perinteistä ammatinvalinnanväylää voidaan verrata junaan. Tälle tielle lähtiessään nuori tietää suhteellisen tarkasti, minne hän on matkalla. On helppoa valita ala, josta tietää, mitä alalla opiskelu ja työskentely ovat.

Myöhäismodernia ammatinvalintaa voidaan sen sijaan verrata urheiluautoon. Nämä valinnat pohjautuvat hänen omiin mielenkiinnonkohteisiinsa ja valintoihinsa. Nuori joutuu matkan aikana tekemään valintoja, mihin suuntaan kääntyy eri risteyksissä. Valinnan perusteena voivat olla koulumenestyksen ohella harrastukset. Nuori voi haluta esimerkiksi lumilautailijaksi.  Aikuisen ensireaktio tämänkaltaiseen urasuunnitelmaan on herkästi, etteihän siitä saa elantoa. Tuossa vaiheessa aikuisen on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä muuta ura voisi olla kuin lumilatailua. Kenties nuori voisi toimia lumilautailun opettajana tai lumilautojen myyjänä.

Samankin alan sisällä on useampia vaihtoehtoja. Tämä on hyvä muistaa myös silloin, jos nuori näkee edessään umpikujan, joko sen vuoksi ettei pääse opiskelemaan haluamalleen alalle tai alan tulevaisuus näyttää epävarmalta. Urapolun näyttäessä päätyvän umpikujaan, voi aikuinen yhdessä nuoren kanssa miettiä, mitä vaihtoehtoja alalla on. Mitä voisi olla persoonallinen ammattitaito alalla, mitä reittejä siihen voi päästä ja millaisia urapolkuja se mahdollistaa? Samaan tai samankaltaiseen päämäärään voi päästä eri reittejä pitkin.

Aikuisten yhtenä tehtävänä – ehkä tärkeimpänä – on toivon ylläpitäminen nuorten elämässä. Toivon ylläpitämisessä on kyse nykyisten ja tulevien mahdollisuuksien näkemisestä. Palautetta antaessaan aikuinen on nuorelle peili, josta nuori näkee ennen kaikkea vahvuutensa, mutta myös mahdollisesti alanvalinnassa huomioitavat rajoitteet. Mikä ja millainen nuori on ja mitä hänestä voi tulla? Ehkä aikuisen ehdotukset eivät tunnu nuoresta heti omilta. Tästä huolimatta niillä on merkitystä nuoren etsiessä omaa paikkaansa. Ehkäpä nuori voi enemmin tai myöhemmin todeta, että mitäs minulle sanottiinkaan tai varmistua siitä, ettei tietty ala ole missään tapauksessa oma juttu. Sekin on hyvä tunnistaa, kun etsii omaa polkuaan ja paikkaansa maailmassa.  

Terveisin

Anna-Liisa