Nuorten hyvinvointi

30.9.2008

Viime viikko oli monessakin mielessä tapahtumatäyteinen. Viikon tapahtumat liittyivät monilta osin tavalla tai toisella lasten ja nuorten hyvin- ja pahoinvointiin.

  • Sunnuntaina 21.9 Kalevan alakerrassa julkaistiin minun ja Liisa Kiviniemen artikkeli "Nuorten pahoinvointiin on vastattava ajoissa". Tarkastelimme artikkelissamme nuorten mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä ennen muuta ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen näkökulmista.
  • Maanantaina 22.9 lähetin kustantajalle toimittamani kirjan "Mun on paha olla - näkökulmia nuorten psyykkiseen hyvinvointiin, sen tukemiseen ja edistämiseen" käsikirjoituksen. Samana päivänä tapasin Politiikan tuuletustunnilla Jyrki Kataisen ja keskustelin hänen kanssaan mm. valmistumassa olevan väitöskirjatutkimukseni aiheesta eli lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Sain yliopistolta ennakkotiedon, että väitöskirjatutkimukseni ensimmäinen esitarkastuslausunto on saapunut ja se lähetetään minulle postitse.
  • Tiistaina 23.9 luin kustantajalle lähettämiäni artikkeleita läpi, tein omiin artikkeleihini lisäysehdotuksia ja kommentoin muiden artikkeleita. Kauhajoella 22-vuotias opiskelija ampui yhdeksän opiskelutoveriaan, opettajan ja lopuksi itsensä. Tapahtuman myötä niin sunnuntain alakerran artikkeli, edellisenä päivänä kustantajalle lähettämäni kirjan käsikirjoitus kuin väitöskirjatutkimuksenikin muuttuivat entistä ajankohtaisemmiksi.
  • Keskiviikkona 24.9 sain kustannustoimittajalta palautetta kirjan käsikirjoituksesta. Kustantamossa oltiin tyytyväisiä kirjan kokonaisuuteen ja toivottiin pikaista palaveria, jossa voimme keskustella kirjan viimeistelystä, markkinoinnista ja julkaistamistilaisuuden järjestelyistä.
  • Torstaina 25.9 sain ensimmäisen esitarkastuslausunnon väitöskirjatyöstäni "Tuhat tarinaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä - lasten ja nuorten syrjäytyminen sosiaalihuollon asiakirjojen valossa". Lausunnossa todettiin tutkimukseni täyttävän selvästi väitöskirjatyölle asetettavat vaatimukset, vaikka työn viimeistely onkin suotavaa. Päivän aikana sain sovittua palaveriajan myös maanantaina kustantajalle lähettämäni kirjan kustannustoimittajan kanssa. Illalla viimeistelin Ajassa Nyt -verkkolehden kunnallisvaaliliitteeseen mielipidekirjoituksen  otsikolla "Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia". Myös tämä teksti oli viimeistelyä vaille valmiina jo ennen tiistaita ja kuuluu näin samaan kategoriaan muiden kirjoitusteni kanssa, jotka sivusivat järkyttävällä tavalla viikon traagisia tapahtumia. Ennen nukkumaan menoa sain kuulla suru-uutisen oululaisnuoren traagisesta menehtymisestä.
  • Perjantaina 26.7 sovin kustannustoimittajan kanssa alustavasti joistakin kirjan julkaisutilaisuuteen liittyvistä järjestelyistä. Jatkoin tekstien lukua ja muokkausta pohtien samalla niiden yhteyksiä viikon tapahtumiin. Keskustelin nuoremman poikani kanssa viikon tapahtumista.
  • Lauantaina 27.9 Kahvila Korvassa yhtenä puheenaiheena olivat viikon traagiset tapahtumat.

Viime viikon tapahtumat herättivät ajatuksia ja keskustelua. Ne herättivät myös voimakkaita tunteita. Olin surullinen niiden nuorten puolesta, joiden elämä päättyi ennen aikojaan ja niiden vanhempien puolesta, jotka menettivät lapsensa traagisella tavalla.

Tapahtumien yhteys omiin kirjoituksiini tuntui hämmentävältä. Kirjoitusteni aiheet olivat yhtäkkiä traagisella tavalla entistäkin ajankohtaisempia. Minulla sen paremmin kuin kenelläkään muullakaan ei ollut kuitenkaan vastausta kysymykseen, miksi tällaisia asioita tapahtuu. 

Kauhajoen tragedialle, kuten muillekaan vastaaville tapahtumille, ei löydy yhtä ainoaa syytä. Syitä pohtimalla voidaan tunnistaa joitakin tausta- ja riskitekijöitä. Lopullista ja kaiken kattavaa selitystä tapahtumille ei kuitenkaan voida koskaan saada selville. Myöskään syyllisiä etsimällä ei päästä pitkälle. Sen sijaan on olennaisempaa miettiä, miten tällaiset tragediat voidaan tulevaisuudessa välttää. Mitkä asiat ovat nuorten hyvinvoinnin tukemisen ja edistämisen kannalta olennaisia?

Yksi vastaus kysymykseen löytyy tarkastelemalla, mitä ovat ne voimavarat, joiden turvin monet nuoret selviytyvät erilaisista vakavistakin vaikeuksista huolimatta. Vastaukseni kysymykseen on: läheiset ja turvalliset aikuiset.  Myös väitöskirjatutkimukseni ja ammatilliset arkikokemukseni erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa työskentelystä tukevat tätä näkemystä.

Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita heistä ja heidän elämästään. Parhaimmillaan välittävät aikuiset voivat olla eräänlaisia matkaoppaita ja tulkkeja, jotka haluavat kulkea nuoren rinnalla ja auttaa häntä oman polkunsa löytämisessä silloinkin, kun maailma tuntuu nuoresta kaoottiselta. 

Tärkeimpiä nuoren kasvun tukijoita ovat omat vanhemmat.  Vanhempien mahdollisuudet nuoren kasvun tukemiseen voivat kuitenkin joutua eri tilanteissa koetukselle erityisesti silloin, jos  perheellä ei ole sosiaalista verkostoa tukenaan. Aina nuori ei myöskään voi tai halua puhua kaikista asioista omien vanhempiensa kanssa tai ottaa apua vastaan omilta vanhemmiltaan. Näissä tilanteissa nuori tarvitsee kasvunsa tueksi muita läheisiä ja turvallisia aikuisia.

Esimerkiksi kasvatuksen ammattilaiset voivat toimia nuorille eräänlaisina sosiaalisina vanhempina. He voivat tukea nuorta ja perhettä, silloin kun vanhempien voimavarat ja keinot eivät syystä tai toisesta riitä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että kouluissa on riittävästi aikuisia ja heillä on riittävästi aikaa tukea tarvitsevan nuoren ja hänen perheensä kohtaamiseen. Toisaalta edellytyksenä on myös se, että kouluhenkilöstöllä on riittävästi tietämystä syrjäytymisriskien tunnistamiseen ja varhaisen tuen tarjoamiseen. Koulun henkilöstöllä on oltava lisäksi mahdollisuus konsultatiivisen tuen saamiseen esimerkiksi lastensuojelun ja mielenterveyden ammattilaisilta tilanteissa, joissa heidän oma asiantuntemuksensa ei riitä tai he tarvitsevat vahvistusta omille havainnoilleen ja johtopäätöksilleen.  

Välittävä aikuinen voi elämänkokemuksensa avulla auttaa nuorta tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja löytämään vaihtoehtoja myös silloin, kun erilaiset vastoinkäymiset tuntuvat nuoresta ylitsepääsemättömiltä. Yhtenä aikuisten tehtävänä - ehkäpä kaikkein tärkeimpänä - on toivon ylläpitäminen. Viime päivien pohdintojeni pohjalta tulenkin jatkossa kirjoittamaan muun muassa Toivon -pedagogiikasta.  

"Toivo on hyvä asia - ehkä paras, eikä mikään hyvä asia kuole koskaan" (Stephen King). 

Terveisin Anna-Liisa