Nuorten syrjäytymisen ehkäisy

16.10.2008

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on yksi 2000-luvun yhteiskuntapolitiikan keskeisimmistä haasteista niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Aihealueeseen liittyvät kysymykset puhuttavat niin lasten ja nuorten parissa käytännön työtä tekeviä kenttätyöntekijöitä, päättäjiä ja hallintovirkamiehiä kuin tutkijoitakin. Nuorten syrjäytymisestä käytävä keskustelu kertoo ennen muuta aikuisten huolesta siitä, miten koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville tai muuten elämässään sivuraiteelle joutuneille nuorille käy elämässään. Osaltaan keskustelulle antavat pontta myös nuorten järjettömiltä tuntuvat väkivallanteot viesteinä osan nuorista pahasta olosta.

 

Aikuisten kuuluukin olla huolissaan. Huolestuminen on osoitus välittämisestä. Kukaan ei kuitenkaan yleensä kerro, mitä nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Myös arviot siitä, kuinka suuresta joukosta nuoria puhutaan, jäävät usein hämäriksi. Vaarana onkin, ettei tulevaisuuden uhkakuviin epämääräisesti kohdistuva huoli muutu konkreettisiksi teoiksi, joilla pyritään tukemaan nuorten tervettä ja tasapainoista kasvua ja kehitystä. Toisaalta stereotyyppiset käsitykset syrjäytymisvaarassa olevista nuorista saattavat hukuttaa nuoren yksilöllisine elämäntilanteineen alleen.

 

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten elämäntilanteet ovat moninaisia. Niillä on kuitenkin myös yhteisiä piirteitä. Syrjäytymisvaara liittyy usein kouluongelmiin, jotka altistavat nuoren jäämiselle jopa kokonaan opiskelun ja työmarkkinoiden ulkopuolelle. Toisaalta syrjäytymisvaaraan liittyy nuoren kokemus siitä, ettei hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Kärjistetyimmillään nuorten kokemuksia omista toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksistaan voi määrittää ”mitä se mulle kuuluu, mitä mä teen” -asenne. Keskeisin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhdistävä piirre on kuitenkin se, etteivät he ole saaneet kasvulleen riittävää tukea aikuisilta. Tämä tuli esille myös väitöskirjatutkimuksessani, kun vertasin toisiinsa niitä sosiaalihuollon lastensuojelun ja toimeentulotuen asiakkaita, joilla erilaiset vaikeudet kasaantuivat ja pitkittyivät, niihin asiakkaisiin, jotka selviytyivät erilaisista vaikeuksista huolimatta.

 

Syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta onkin oleellista, kuka tunnistaa syrjäytymisen riskin ensimmäisenä ja tekee asialle jotakin. Ongelmat kärjistyvät usein siinä vaiheessa, kun nuori jää tai jättäytyy koulutuksen ulkopuolelle peruskoulun päättövaiheessa tai pian sen jälkeen. Myös psyykkisen sairastumisen riski on tässä iässä muita ikävaiheita suurempi. Ongelmat eivät kuitenkaan synny yhtäkkisesti sinä päivänä, jolloin nuori täyttää 14, 16 tai 18 vuotta. Useimmiten ongelmat ovat alkaneet jo paljon aiemmin. Myös syrjäytymisvaara olisi ollut monessa tapauksessa havaittavissa jo vuosia aiemmin, peruskoulun ensimmäisten luokkien aikana tai jopa päiväkodissa.

 

Syrjäytymiskeskustelussa usein käytetty termi ”varhainen puuttuminen” ei voi toteutua ensisijaisesti työhallinnon toimenpitein. Syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin peruskoulun päättövaiheessa tai sitä myöhemmin kohdistetut toimenpiteet tulevat syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta enemmän tai vähemmän jälkijunassa. Jonkun olisi täytynyt huomata lapsen tai nuoren pahaolo ja tehdä asialle jotakin jo paljon aiemmin.

 

Syrjäytymisen ehkäisyssä ensiarvoisen tärkeitä ovat hyvin toimivat lasten ja lapsiperheiden palvelut, kuten päiväkodit ja koulut. Niiden ohella varhaiseen tukeen kuuluvat erilaiset lastensuojelun avohuollon palvelut, kuten kodinhoitoapu sekä lomaperhe- ja tukihenkilötoiminta. Ne tukevat vanhemmuutta ja perheiden selviytymistä tilanteissa, joissa vanhempien omat voimavarat ovat joutuneet esimerkiksi perherakenteen muutosten tai työelämän paineiden vuoksi liian kovalle koetukselle.

 

Nyky-yhteiskunnassa perheet jäävät liian usein yksin vaikeuksineen. Mikäli vanhemmilta ei riitä aikaa ja energiaa lasten kasvun tukemiseen, he ovat neuvottomia kasvatuksellisten haasteiden edessä ja perheellä ei ole sosiaalista turvaverkkoa tukenaan, lapset eivät saa välttämättä olla lapsia. Tällöin myös heidän terve ja tasapainoinen kasvunsa ja pahimmassa tapauksessa heidän oikeutensa avoimeen tulevaisuuteen voivat vaarantua. Lapset, jotka eivät saa olla lapsia, eivät välttämättä kasva aikuisiksi. Lapsi-instituutiossa työskentelevät kasvatuksen ammattilaiset ovat avainasemassa tämäntyyppisten syrjäytymisen riskien varhaisessa tunnistamisessa ja tuen tarjoamisessa sitä tarvitseville lapsille. Esimerkiksi Matti Rimpelän mukaan myönteiset koulukokemukset voivat rakentaa lapsen hyvinvointia myös silloin, kun kodin tuki on heikkoa.

 

Yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta on parasta, jos nuorten syrjäytyminen saadaan ehkäistyä jo ennakolta tai vähintäänkin pystytään tarjoamaan varhaista tukea sitä tarvitseville. Kasvuolosuhteiden puutteet tulevat näkyviin lapsen tai nuoren omana oireiluna usein vasta useankin vuoden viiveellä. Lasten, nuorten ja perheiden jääminen ilman tukea johtaa herkästi ongelmien pitkittymiseen ja kasautumiseen, kunnes jonkun on pakko puuttua asiaan. Peliä ei ole vielä tässäkään vaiheessa menetetty. Ongelmat eivät vain ole enää yhtä helposti ratkaistavissa kuin varhaisemmassa vaiheessa. 

Korjaava työ on aina kalliimpaa kuin ongelmien ennaltaehkäisy. Erityisen kalliiksi lasku tulee silloin, jos nuoren syrjäytymiskierrettä ei saada katkaistuksi. On laskettu, että yhden syrjäytyvän nuoren yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat hänen elinkaarensa aikana satojatuhansia euroja tai jopa yli miljoona euroa.  Tätä summaa kasvattavat saamatta jäävät verotulot sekä nuoren tarvitsemat erilaiset tukitoimet ja erityispalvelut. Vielä taloudellisia menetyksiä oleellisempi on se inhimillinen lasku, joka maksetaan nuorten pahoinvointina ja pahimmillaan nuorten ihmisten elämän menetyksinä.  


Keinot ja välineet lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ovat olemassa. Kyse on panostuksesta ja poliittisesta tahdosta. Hyvän pohjan lasten ja nuorten hyvinvointia ja kasvua edistävälle työlle antaa joulukuussa 2007 hyväksytty lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma. Jotta ohjelma muuttuisi myös käytännön teoiksi, tarvitaan päättäjiä, jotka haluavat parantaa lasten ja nuorten asemaa yhteiskunnassa.  

 

Lapset ja nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia, jotka ovat läsnä heidän arjessaan. Tämän lisäksi he tarvitsevat lasten ja nuorten elämästä ja asioista välittäviä päättäjiä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus terveeseen ja tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen ja avoimeen tulevaisuuteen. 

 

Terveisin

Anna-Liisa