Toivo kannattelee

6.11.2009


Edellinen lama on vielä hyvin muistissa ja se vaikuttaa henkiseen ilmapiiriin tänäkin päivänä. Yksi 1990-luvun alun laman seurauksista oli pysyvämpikin epävarmuus, joka kosketti myös alun alkaen hyväosaisia. Lama-aikana myös hyvin koulutettuja jäi työttömiksi ja aiemmin hyvin toimeentullut yrittäjä saattoi päätyä yrityksen konkurssin myötä toimeentulotukijonoon. Tilanne oli vakaisiin työuriin tottuneille suomalaisille täysin uusi.

Yleisen epävarmuuden keskellä erityisesti heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat saattoivat kokea tilanteensa jopa toivottamaksi. Kun töitä ei riittänyt niillekään, joilla oli sekä koulutusta että työkokemusta, miten sitten heille? Nuorilla epävarmuus näkyi myös siinä, etteivät he voineet olla varmoja koulutusinvestointien kannattavuudesta. Tämä vaikeutti nuorten ammatinvalintaa. Toisaalta nuoret olivat alttiita keskeyttämään opintonsa erityisesti niillä aloilla, joilla oli paljon työttömiä.

Työnsaannin vaikeuksista huolimatta - tai ehkäpä juuri sen vuoksi - koulutuksen merkitys korostui 1990-luvun laman myötä. 1990-luvun lamasta alkaen vailla ammatillista koulutusta olevien mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat olleet varsin rajalliset. Myös työttömiksi jääneiden työttömyysjaksot ovat olleet sitä pidempiä, mitä vähemmän työttömällä on ollut koulutusta.  Koulutuksen kysyntä ja tarjonta eivät kuitenkaan aina kohtaa. Opiskelemaan lähdössä olevat nuoret eivät voi olla varmoja opiskelupaikan saamisesta haluamaltaan alalta ja paikkakunnalta. Toisaalta myöskään työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa. Opintonsa päättävä tai muusta syistä vailla työtä oleva ei voi olla varma työpaikan löytymisestä ja jos työpaikka löytyykin, ovat työsuhteet usein määräaikaisia. YT-neuvotteluiden keskellä vakituinenkaan työsuhde ei takaa töiden jatkumista, eikä uutta työtä aina löydy omalta paikkakunnalta.

Erityisesti vaikeina aikoina niin lapset ja nuoret kuin aikuisetkin tarvitsevat epävarmuuden vastapainoksi toivoa. Toivo kannattelee ja pitää yllä luottamusta niin omiin nykyisiin ja tuleviin mahdollisuuksiin kuin muihin ihmisiinkin. Nykyhetkeen liittyvä toivo mahdollistaa hyvinvoinnin ja tekee elämän siedettäväksi ja merkittäväksi mahdollisista vaikeuksista huolimatta. Tulevaisuuteen liittyvä toivo on puolestaan mahdollisuuksien näkemista ja luottamusta tulevaisuuteen sen epävarmuudesta ja epämääräisyydestä huolimatta. 

Muut ihmiset toimivat tärkeinä toivon lähteinä. Kokemusta toivosta on vaikea luoda ja ylläpitää yksin. Elämän kokeminen merkitykselliseksi edellyttää, että ihminen voi kokea olevansa rakastettu ja tarvittu. Myös päättäjillä on oma roolinsa toivon ylläpitäjinä. Vaikka poliittisilla päätöksillä ei voida suojata ihmisiä elämän kolhuilta ja erilaisilta vastoinkäymisiltä, voidaan niillä luoda uskoa vaikutusmahdollisuuksiin ja toivoa entistäkin paremmasta huomisesta. Joskus jo pienenpieni toivon kipinä voi olla ratkaisevan tärkeä: elämä jatkuu vaikeista kokemuksista huolimatta.

Terveisin Anna-Liisa