Vanhustenpalveluiden porrastus

23.7.2012

Vanhustenpalvelut on yksi varmoista vaaliteemoista syksyn kuntavaaleissa. Yksikään päättäjä ei voikaan sivuuttaa niihin liittyviä kysymyksiä. Lue, mitä minä ajattelen vanhustenpalveluiden porrastuksesta.

Ei vaadi suuriakaan ennustajan lahjoja väittää, että vanhustenpalvelut on yksi varmoista vaaliteemoista syksyn kuntavaaleissa. Mielestäni kyse on kuitenkin pelkän vaaliteeman sijaan siitä, että yksikään päättäjä ei voi enää sivuuttaa vanhustenhoitoon liittyviä kysymyksiä. Suomessa väestö ikääntyy nopeammin kuin muissa maissa. Vanhustenhoitoon liittyvät kysymykset heijastuvat myös yhteiskunnan muihin toimintalohkoihin ja koskettavat näin väistämättä kaikkia päättäjiä. Jokainen yhteiskunnan päätöksenteossa mukana oleva joutuukin miettimään kantojaan näihin kysymyksiin. Myös minä olen pohtinut näitä kysymyksiä jo pidempään.

Vanhusten palveluiden järjestämisessä ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. Kun ikäihmisten kunto vaihtelee, myös heidän palvelutarpeensa vaihtelevat. Tämä näkyy käytännössä muun muassa ikäihmisten asumis- ja hoivapalveluiden porrastuksissa. Oma kantani vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden järjestämiseen perustuukin porrastettuun malliin.

Oulussa suositaan ikääntyvien kotona asumista ja sitä tukevia palveluita Hyvä näin. Ikäihmisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella monet heistä haluavat asua kotonaan niin kauan kuin se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Usein ikäihmisen asuminen kotona mahdollistuu omaishoitajana toimivien lähiomaisten avulla. Omaishoitajien arvokasta työtä on tuettava järjestämällä heille lepopäiviä ja tarjoamalla ikäihmisille väliaikaisia hoitopaikkoja esimerkiksi vanhainkotien vuorohoito-osastoilta.

Ikäihmisen omien tai omaishoitajan voimien hiipuessa ikäihmisellä täytyy olla mahdollisuus päästä ympärivuorokautisten asumis- ja hoivapalvelujen piiriin ilman pelkoa siitä, että he joutuvat palveluja hakiessaan jonnekin tuntemattomaan paikkaan, kauas sukulaisista ja tuttavista. Tavoitteena pitää olla, että oululaisille ikäihmisille tarjottavat asumis- ja hoivapalvelut sijaitsevat ensisijaisesti Oulussa. Palvelun tarjoamisen Oulun ulkopuolella tulee perustua aina ikäihmisen ja hänen läheistensä toiveeseen tai suostumukseen.

Porrastettuun asumis- ja hoivapalveluiden malliin liittyen olen pohtinut myös henkilökunnan riittävyyttä. Hoitohenkilökunnalla sairaaloissa ja vanhainkodeissa ei ole nykyisellään riittävästi aikaa esimerkiksi ikäihmisten kanssa keskusteluun ja heidän kanssaan ulkoiluun. Aina ikäihmiselle ei löydy edes syöttäjää, vaikka hän ei enää selviytyisi itsenäisesti ruokailusta. Avustavissa työtehtävissä toimiville hoitoapulaisille olisikin tarvetta vanhustenhuollossa.

Vanhustenhoidossa tarvitaan lisää auttavia käsiä ja kuuntelevia korvia, ihmisiä, joilla on aikaa vanhuksille. Hoitohenkilökunnan määrää ei kuitenkaan voida lisätä rajattomasti. Tämän vuoksi tarvitaan myös uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Tilannetta voidaan helpottaa esimerkiksi tiivistämällä oppilaitosten ja ikäihmisten hoivapalvelujen yhteistyötä niin, että opiskelijat voivat avustaa ikäihmisiä niissä arjen askareissa, joihin hoitoalan ammattilaisilla ei ole riittävästi aikaa. Myös kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyötä voitaisiin lisätä. Olisiko paikallaan kehittää oma oululainen sovellus mummikummi järjestelmästä?

Vanhustenpalvelujen priorisoinnissa on kyse ennen kaikkea inhimillisen ja arvokkaan vanhuuden turvaamisesta ikäluokalle, joka on jo tehnyt päivätyönsä.

 

Terveisin

Anna-Liisa