Isän paikka ja merkitys lapsen elämässä

10.11.2013

Isä ja esi-isät vaikuttavat omalta osaltaan siihen, millaisina näemme itsemme ja omat mahdollisuutemme. Mitkä ovat juuremme, millaisia olemme, mistä asioista pidämme ja mitä haluamme elämältämme. Juurien merkitys korostuu erityisesti, jos niitä ei tunneta tai kuva niistä on puutteellinen ja epäselvä.

Jokaisella lapsella on lähtökohtaisesti isä. Käytännössä isyys voi kuitenkin olla hyvin monenlaista. On isiä, jotka jäävät isyys- tai hoitovapaalle, ovat koti-isiä ja ovat lapselle läsnä vanhempina siinä missä äitikin tai jopa enemmän. On kuitenkin myös isiä, jotka ovat lapselleen näkymättömiä. Syitä tähän voi olla monenlaisia. Työ tai muut asiat voivat viedä isän ajan ja huomion niin, ettei hän ole läsnä lapsen elämässä. Erotilanteissa vanhempien keskinäiset riidat ja katkeruus voivat erottaa isän lapsista. Kaikki isät eivät edes halua olla yhteydessä lapsiinsa. Aina isää ei enää ole. Isällä olipa hän läsnä tai poissa, on kuitenkin oma paikkansa ja roolinsa lapsen elämässä.

Omassa lapsuudessani vanhempien roolijako oli pääsääntöisesti perinteinen. Isien tehtävänä oli elannon hankkiminen perheelle ja äidit kantoivat päävastuun kodin- ja lastenhoidosta. Lapsuuskodissani maatilalla molemmat vanhemmat olivat kuitenkin päivittäin läsnä ja monet lapsuusmuistoni liittyvät hetkiin isän kanssa. Kun olin loukannut jalkani, isä kantoi minut veneeseen, jotta pääsin muiden mukaan soutelemaan kotijärvelle. Ajokortin saatuaan isä otti minut mukaan ajelulle ja kävimme ostamassa jäätelöt. Monet olivat myös ne kerrat, jolloin olin mukana tilan töissä. Sain nähdä, mitä isä teki työkseen ja myös osallistua tilan eri töihin kykyjeni mukaan. Tällaisista kokemuksista monet nykylapset jäävät paitsi. Heillä isä, kuten äitikin käy ”töissä” ja tuo työ on jokin abstrakti paikka, eikä lapsi välttämättä tiedä, mitä isä ja äiti tekevät työkseen.

Lapsuudenkodissani vanhempien työ oli aina läsnä. Me lapset osallistuimme pienestä pitäen vanhempien rinnalla tilan töihin kykyjemme mukaan. Samalla opimme, mitä työ tarkoittaa. Tällaiset arkiset asiat ovat tärkeitä kasvun kannalta. Niiden ohella on hyvä olla joskus erityisiä hetkiä, elämyksellisiä kokemuksia, jotka jäävät mieleen. Ne jäävät mieleen juuri harvinaislaatuisuutensa ja niihin liittyvien tunnekokemusten vuoksi. Tämänkaltaisia kokemuksia ovat minulle esimerkiksi veneretki, jolle pääsin mukaan kun isä kantoi minut veneeseen ja isän kanssa jäätelöllä käynti. Jos vastaavia tilanteita olisi ollut joka päivä, eivät ne todennäköisesti olisi jääneet mieleeni niin elävinä, että voin edelleen nähdä ne sieluni silmin, vaikka noista tapahtumista on kulunut aikaa jo viidettäkymmenettä vuotta.

Työssäni olen tavannut lapsia ja nuoria, joilta tämän kaltaiset kokemukset puuttuvat. Isä saattaa olla heille Pink Floydin laulun sanoin ilmaistuna vain pikakuva perhealbumissa, jos sitäkään. Mieleeni on jäänyt erityisesti nuori, jonka äiti oli sanonut pojalleen, että isä oli renttu ja pojasta tulisi samanlainen. Poika sai kuulla toistuvasti muistuttavansa isää, mutta tieto siitä, kuka ja millainen ihminen isä oli, oli rajallista ja värittynyttä. Oli kuin pojalle olisi annettu rikkinäinen peili, josta hän pystyi näkemään vain osan omasta kuvastaan. Peilistä näkyi vain renttu ja tämäkin kuva oli epätarkka. Kuvaan ei liittynyt mitään siitä, millainen mies isä oli ollut siinä vaiheessa, kun hän oli tavannut äidin, he olivat rakastuneet, menneet naimisiin ja saaneet yhteisiä lapsia. Tuo kuva oli hukkunut siihen katkeruuteen, jota äiti tunsi miestään kohtaan erovaiheessa.  Kun pojan kuva isästä oli vaillinainen ja epätarkka, oli kuin hänen minän palapelistä olisi ollut paloja hukassa. Myöhemmin tämä tuli näkyviin polttavana tarpeena löytää isä ja tutustua häneen. Tämän tehdäkseen poika oli valmis kääntämään kivetkin. Hän löysikin isänsä ja samalla itsensä.

Tutkin väitöskirjassani sosiaalihuollon asiakkaina olevien lasten ja nuorten elämäntilanteita. Kaksi keskeistä aineistosta noussutta teemaa olivat isien näkymättömyys ja historiattomuus. Nämä teemat liittyvät läheisesti myös minän palapelin palasten puuttumiseen. Sosiaalihuollon asiakkaina olevien lasten ja nuorten elämässä isät olivat vain harvoin läsnä. Samalla oli kyse juurettomuudesta. Tieto omasta ja suvun historiasta oli varsin ohut, mikä vaikeutti vastausten löytämistä kysymyksiin, kuka minä olen ja mitä minusta voi tulla. Juurten merkitys aukenikin minulle väitöskirjaani tehdessäni lähes tuhannen lapsen ja nuoren elämäntarinoiden kautta aivan uudella tavalla. Tärkeää ei ole tuntea vain tätä päivää, vaan oma roolinsa minäkuvan kehittymisessä on myös esi-isillä ja aiemmilla sukupolvilla ja niitä koskevilla tarinoilla.

Juurilla on oma merkityksensä identiteetin muodostumisessa. Ne auttavat meitä myös ymmärtämään itseämme, sitä millaisia olemme, mistä asioista pidämme ja mitä haluamme elämältämme. Ehkä voimme löytää kasvon- ja luonteenpiirteistämme häivähdyksen satoja vuosia sitten eläneistä esi-isistämme. Toisaalta minäkuvaamme vaikuttavat vanhempamme ja muut tärkeät toiset, joista näemme peilin tavoin oman kuvamme. Juurien ja peileinä toimivien tärkeiden toisien merkitystä ei voikaan väheksyä. Niiden merkitys korostuu, silloin kun niitä ei ole tai niistä tuntuu puuttuvan palasia. Isä ja esi-isät vaikuttavat omalta osaltaan siihen, millaisina näemme itsemme ja omat mahdollisuutemme. Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isiksi tuleville!

 

Terveisin Anna-Liisa