Ammatillisen koulutuksen aloituspaikat

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset vaatii lisää koulutuspaikkoja ammatilliseen koulutukseen

19.02.2014


Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset vaatii Oulun seudulle lisää ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Aloituspaikkoja koskevia päätöksiä tehtäessä tulisi huomioida Oulun asema kasvukeskuksena ja asukkaiden keski-iältä Euroopan nuorimpana kuntana. Perusteltua olisi myös koulutuksen tuloksellisuuden ottaminen yhdeksi aloituspaikkajaon kriteereistä. Negatiivisten keskeyttämisten määrä Oulun seudun ammattiopistossa on pieni (4,1 %), koulutuksen läpäisyaste hyvä (66 %) ja suuri osa tutkinnon suorittaneista sijoittuu työmarkkinoille tai jatko-opintoihin. Lisäpaikkojen avulla ammattiopisto voisi tarjota eväitä elämään yhä useammille nuorille.

Nuorten työttömyysaste (yli 19 %) on Oulun seudulla valtakunnallisesti verrattuna korkea. Yhtenä syynä nuorten työllistymisen vaikeuksiin on ammatillisen koulutuksen puute. Suurin työttömyysriski on ammattikouluttamattomilla nuorilla. Myös työttömyyden pitkittymisen riski on sitä suurempi, mitä vähemmän nuorella on koulutusta.

Viime vuoden alusta voimaan tulleen nuorisotakuun tavoitteena on taata kaikille alle 25-vuotiaille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen sisältyy koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. Nämä tavoitteet ovat kannatettavia. Niiden toteutumismahdollisuudet yksinomaan kaupungin omin toimin ovat kuitenkin rajalliset.

Peruskoulun lisäopetus ja nuorten työpajat tarjoavat mahdollisuuksia ilman koulutuspaikkaa jääneille nuorille. Mikäli ne eivät edistä yksittäisen nuoren tilannetta, on kuitenkin kyse ennen muuta säilyttämisestä. Se saa tilastot näyttämään kauniimmilta, muttei ole kyseisen nuoren kohdalla tarkoituksenmukainen ratkaisu.